... ja kattilat täynnä puuroo. Tai ehkä pikemminkin askartelijan päivät täynnä touhua. :D Tällaisia olen saanut aikaiseksi:
Piparkakkumagneetit ja riippukoristeet pitää vaan vielä lakata niin hyvä on, lumihiutalemagneetteja ajattelin tehdä lisää, ovat nättejä. Tässä lähikuva yhdestä:
Askartelumassa on siis maalattu valkoiseksi ja koristeltu kimalleliimalla. Tyypillistä tietysti, että ne mitkä olisivat kaikkein kauneinmpia ovat niitä hankalimpia tehdä. Mulla ei siis ole tuollaista muottia vaan olen piirtänyt kuvion itse paperille (netistä tosin etsin mallia) ja sitten askarteluveitsellä sabluunan mukaan leikannut kuvion irti levyksi litistetystä massasta. Ihan siistiähän sillä konstilla ei saa, mutta onneksi massaa saa kuivuttuaan hiottua. Keksin, että kynsiviila on juuri sopivan kokoinen ja muutenkin kaikin puolin sopiva siihen tarkoitukseen, sai ainakin pahimmat rosot pois.
Ja kasa sekalaisia joulukortteja:
Tänä vuonna kaikki joulukortit ovat erilaisia, pysyy mielenkiinto paremmin yllä tehdä niitä. :)
Friday, November 21, 2008
Wednesday, November 19, 2008
Korttihaasteita
Korttihaasteita taas vaihteeksi, vähän jäi viime tippaan, mutta en ehtinyt aiemmin laittaa. Joulukorteilla mennään tällä viikolla.
Card challenges again, just on time I hope, I didn't have time earlier to add them on my blog. Christmas cards it is this week.
Dutch Dare Challengen kortti, kortissa ei tällä viikolla saanut olla lainkaan kuvaleimoja, ainoastaan teksti oli sallittu. Laitoin korttiin siis vain taustapaperin, ääriviivatarroja ja Tiimarista ostetut teksti-tagin. Yksinkertainen on kaunista!
Card for Dutch Dare challenge. This time we weren't allowed to use any funny stamps, only allowed ones were the ones with text. For this card I only used background paper, border stickers and text-tag. Simple is beautiful!
Cute Card Thursdayssa haasteena puolestaan oli tehdä kortti jossa on ainoastaan vihreää ja punaista joten itsestään selvästihän siitä tuli joulukortti. Kortissa olen käyttänyt saman paperin eri puolet johon idea tuli vahingossa. Aikomuksenani oli käyttää kyseistä paperia joka tapauksessa ja leikatessa huomasin, että kappas, toinen puoli on hieno myös! Kissa on leimattu yksinkertaisesti vihreällä musteella ja samalla musteella olen käsitellyt kuvan reunatkin.
In Cute Card Thursday the challenge was to make a card with using only red and green so quite clearly it turned out to be a christmas card. In this card I used the both sides of one background paper for what I got the idea accidentally. I was going to use this paper anyway but while cutting I noticed that the other side looks great too! The cat has been stamped simply with green ink.
Väriteemalla mennään Penny Black Saturdayssakin. nyt vain piti tehdä yksivärinen kortti. Tätä haastetta saikin sitten pohtia kun mietin, että mitä väriä on niin paljon, että saan lähes yksivärisen kortin. Siniseen sitten päädyin. Leimakuva on leimattu sinisellä musteella ja hattuihin lisäsin kimalleliimaa. Korttipohjan reunat on käsitelty hopeamusteella.
The colour theme continues on Penny Black Saturday, but this time it was about making monochromatic card, i.e. card with one colour. This one I really had to think over, what colour would I have so much that I could get a nice looking one colour card. Then I decided to make it blue. The picture has been stamped with blue ink and I added some glitter glue on the hats. The edges of the card have been coloured with silver ink.

Thursday, November 6, 2008
Ostoksia ja kokeilua
Taitopuoti Paperinauhan toimitus on kyllä ajatusta nopeampaa, maksoin tilauksen tiistaina ja tänään se oli jo postilaatikossa, odotin aikaisintaan perjantaina. Tuulan kanssa tavatessamme kokeilin chalkseja ja totesin, että ehkä sellaiset voisin minäkin hankkia (ja Tuula saa vähän vähemmän käytettyinä omansa takaisin, ne kun jäivät tänne) ja päätin tehdä tilauksen Paperinauhaan vaikka eihän minun pitänyt mitään ostaa... Sitten oli muutama leima, jotka ihan välttämättä halusivat muuttaa meille. Tällaisia ostoksia:
Lisäksi mukana oli seepian värinen Versafinen pieni mustetyyny, unohtui vain kuvasta pois. En ole tällaisia leimoja nähnyt vielä missään, vasemman puoleiset ovat Blue Ridge Impressionin ja oikeanpuoleiset Sunday Intin leimoja. Blue Ridge Impressionin leimat on pääosin hienoja maisemaleimoja, tykkään niiden tyylistä. Ainoa pieni miinuspuoli noissa leimoissa on se, että ne ovat pääosin valmiita kuvia, kaikista mieluiten leimailisin monesta osasta ihan itse. Mutta kaikkea ei voi saada. ;) Noi sammakkoleimasimet oli taas niin söpöjä, että pitihän niitä pari ostaa. :D Päivitin leimat myös leimasivulleni, siellä näkyy paremmin nuo Blue Ridge Impressionin leimatkin kuvina.
Ja sitten sitä kokeilua... Päätin nimittäin kokeilla tehdä ovikoristeen. En pidä suurimmasta osasta kranssipohjia, ne tahtovat olla niin massiivisia ja liian "siistejä" eli ne yleensä ovat oikein kauniita ympyröitä kaikki "oksat" kauniissa järjestyksessä. Mutta sitten satuin löytämään Tiimarista melko sopivan, ostin siihen vähän tekomarjoja yms. ja tällainen varsin yksinkertainen hökötys siitä sitten tuli:
Ihan nätin yksinkertainen se mielestäni on, mutta vähän ehkä tylsä, vai...?

Sunday, November 2, 2008
Korttihaasteiden aika
Pienen tauon jälkeen osallistuin taas useampaan korttihaasteeseen, vaihtelevalla lopputuloksella. :D After a small break I took part in few card challenges, with a very different results. :D
Ensin Jehkottaren korttihaaste jossa mallin oli suunnitellut DT Susanne, malli löytyy täältä. Kiitos Susannelle mielenkiintoisesta mallista! First Jehkotar card challenges where the sketch was designed by DT Susanne, sketch can be found here.
Tämä on niitä vähemmän onnistuneita kortteja... En ole oikein varma lopputuloksesta, on vähän outo ja muurikin on niin vinossa ja sivussa kuin olla voi. Uusi skanneri ei ole mikään paras, se skannaa kuvat niin kirkkaina, että tässä kortissakin tuosta vaaleammasta taustapaperista näkyi skannauksen jälkeen vain punaiset pisteet! Kuvankäsittelyohjelmalla sain siihen onneksi vähän jotain muutakin väriä, mutta sitten noiden voimakkaampien värien kustannuksella, kuva ei siis ole noin räikeä oikeasti. Koko skannerilla voisi heittää vesilintua - harmi vain kun se on ihan uusi. >:-( Mutta itse kortista sen verran, että tekstille jätin vain paikan, voi sitten lisätä jotain sopivaa jos tälle kortille tulee tarvetta ja jätin alareunaan kuuluvat koristeetkin pois kun eivät tuntuneet enää mahtuvan.
This is the one of those worse cards... I'm not entirely sure about the result, there is something weird in this one and the brick wall isn't straight at all. Apologies for the quality of the picture, my new scanner makes the pictures so bright that in this card that lighter paper was only red dots! I managed to make a bit better, at least so that the lighter paper actually has a pattern but that means that the darker colours are a bit brighter than in real. I'm quite willing to throw the whole scanner out of this house - too bad it is brand new. >:-(
Ja sitten Friday Sketchersin haaste jossa oli Jacquelinen suunnittelema hauskan epäsuhtainen malli, piti kokeilla! And then the Friday Sketchers challenge, the sketch, designed by Jacqueline, was interestingly uneven, had to give it a try!
Tämä kortti onnistui ihan hyvin, mitä nyt malli kääntyi peilikuvaksi kun leikkasin vahingossa taustapaperin väärin päin... Kortin kukan kuuluisi olla punertava, korttipohjan valkoinen ja kukan varren vihreää eikä sinistä, mutta kaikkea ei näköjään voi saada. Näin vaalean kortin skannaaminen vaikutti olevan toivoton tehtävä. Varmaan parempi jatkossa vain valokuvata kaikki.
I quite like the result of this card, the card is just mirror image of the sketch because I accidentally cut the backgroundpaper wrong way... The flower should be redder, card stock white, leaves of the flower green and not blue, but can't have everything. Scanning this light card was apparently completely impossible. Maybe it is better just to photo all the cards. Thanks Jacqueline for the very interesting sketch!
Ja sitten tuplahaastekortti eli tällä osallistun sekä Cute Card Thursdayn haasteeseen, että Penny Black Saturday-haasteeseen. Cute Card Thursdayn haaste oli "Cheers" eli juomat ja Penny Blackin haaste ilotulitus ja kimallus tai sitten ihan vain kimallus.
And then double challenge card for Cute Card Thursday and Penny Black Saturday. The challenge in Penny Black Saturday was "Get sparkly - bonfire night!". In this one the card should have fireworks and sparkling, or at least sparkling.
Tästä kortista tuli sitten puolestaan erittäin mieleinen. Jälleen kerran vain nuo värit on aika mielenkiintoiset, nätimmän värinen luonnossa... Juomiseenhan tässä kortissa liittyy tuo korkki jonka päällä hiiri istuu, shampanja-pullon korkki selvästi ja taustapaperin lumihiutaleet muuntuivat minun silmissäni ilotulitteiksi, valkoisin lisäsin kimalleliimaa vielä lisäksi. Korttipohjakin on helmiäistä, eli kimallusta on kyllä.
I like this card very much, too bad the colours are again quite... interesting, the real ones are much better... "Cheers" in this card is that cork the mouse is sitting on, clearly it is from a champaigne bottle. The snow flakes of the paper are on my eyes now fireworks, I also added some glitter glue on the white ones. The card itself is also a bit sparkling since it is pearly.
Thank you for all the great challenges!

Subscribe to:
Posts (Atom)