Thursday, November 6, 2008

Ostoksia ja kokeilua

Taitopuoti Paperinauhan toimitus on kyllä ajatusta nopeampaa, maksoin tilauksen tiistaina ja tänään se oli jo postilaatikossa, odotin aikaisintaan perjantaina. Tuulan kanssa tavatessamme kokeilin chalkseja ja totesin, että ehkä sellaiset voisin minäkin hankkia (ja Tuula saa vähän vähemmän käytettyinä omansa takaisin, ne kun jäivät tänne) ja päätin tehdä tilauksen Paperinauhaan vaikka eihän minun pitänyt mitään ostaa... Sitten oli muutama leima, jotka ihan välttämättä halusivat muuttaa meille. Tällaisia ostoksia:


Lisäksi mukana oli seepian värinen Versafinen pieni mustetyyny, unohtui vain kuvasta pois. En ole tällaisia leimoja nähnyt vielä missään, vasemman puoleiset ovat Blue Ridge Impressionin ja oikeanpuoleiset Sunday Intin leimoja. Blue Ridge Impressionin leimat on pääosin hienoja maisemaleimoja, tykkään niiden tyylistä. Ainoa pieni miinuspuoli noissa leimoissa on se, että ne ovat pääosin valmiita kuvia, kaikista mieluiten leimailisin monesta osasta ihan itse. Mutta kaikkea ei voi saada. ;) Noi sammakkoleimasimet oli taas niin söpöjä, että pitihän niitä pari ostaa. :D Päivitin leimat myös leimasivulleni, siellä näkyy paremmin nuo Blue Ridge Impressionin leimatkin kuvina.

Ja sitten sitä kokeilua... Päätin nimittäin kokeilla tehdä ovikoristeen. En pidä suurimmasta osasta kranssipohjia, ne tahtovat olla niin massiivisia ja liian "siistejä" eli ne yleensä ovat oikein kauniita ympyröitä kaikki "oksat" kauniissa järjestyksessä. Mutta sitten satuin löytämään Tiimarista melko sopivan, ostin siihen vähän tekomarjoja yms. ja tällainen varsin yksinkertainen hökötys siitä sitten tuli:

Ihan nätin yksinkertainen se mielestäni on, mutta vähän ehkä tylsä, vai...?

3 comments:

Anonymous said...

Jaaha--- taas pitää päästä leimaamaan, ainakin jossain vaiheessa noita sammakoita :D

Tuula said...

Sorry, nyt joudut koekaniiniksi, kun lisäsin tohon profiilin kuvan ja nyt haluan tietää näkyykö se... joten kommentteja saattaa tulla enemmänkin :)

Tuula said...

Kunnioitusta sinulle taas blogissani :)