Sunday, April 13, 2008

Korttiviikonloppu

Tänään tapasin Taavanaisen markkinoilla, olin tilannut etukäteen kaksipuolista teippiä ja kartonkikukkia jotka kävin kätevästi noutamassa. Oli mukava saada kasvot ainakin yhden blogin kirjoittajalle. :) Teippi tulikin heti käyttöön ja hyväksi havaittiin!

Yhteensä tänä viikonloppuna tuli tehtyä neljä korttia, mutta yksi menee aikanaan SAY:lle ja yhden jätän varmuuden vuoksi vielä julkaisematta ettei saajansa satu sitä etukäteen näkemään. Mahdollisuus on aika pieni, mutta olemassa kuitenkin. Päätin antaa periksi korttien mallin suhteen. Vierastan sitä, että käyttäisin samaa ideaa kuin monet muutkin olkoonkin, että idea, asettelu ja värimaailma juuri kyseiseen korttiin on omani. Tässä oikein malliesimerkki, on nauhoja, kukkia ja keskellä neliön muotoinen kuva:



Kortti menee kaverille onnitteluksi uudesta vauvasta ja ajattelin, että nauhojen, kukkien ja taustapaperin avulla saan varmasti kortin josta vastaanottajakin pitää. Eli ihan hieno kortti vaikka ei mitenkään olekaan omaa tyyliäni. Kukkien keskustaan liimasin valkoisia lasihelmiä ja leimakuvan reunat värjäsin puuvesiväreillä siten, että melko kuivalla pensselillä otin väriä suoraan kynästä ja pensseliä pyyhin varovasti reunoihin. Sama tekniikka siis periaatteessa kuin värillisen leimasimen käyttö samaan tarkoitukseen.

Tässä toinen kortti jossa kanssa taustapaperi ja kukkia ja leimakuva keskellä:


Kukkien keskellä sekä ylä- ja alareunassa käytin kohomaalia vai miksi sitä nyt sitten kutsutaankin.

Kaikkein mieluiten tekisin kortit kokonaan leimaamalla; maisemia ja näkymiä jotka sisältävät jo itsessään tarinan. Tai ainakin leimailisin taustan itse. Ostoslistalla onkin iiiiiiso kasa leimasimia Third Coastilta, vesileima, värillisiä leimasimia ja Rubber Stamp Tapestry-setit joita niin monen blogissa olen nähnyt, niillä saisi hauskasti omaperäisiä tyylikkäitä kortteja. Odottelen kuitenkin, että taloudellinen tilanne vakiintuu, voin sitten tehdä kerralla isomman tilauksen, en viitsi maksaa postikuluja esim. yhden leimasinsetin takia. Niin ja Derwentin Inktense-väritkin olis kiva juttu, nyt värittelen tavallisilla puuvesiväreillä. Ostoslista siis on pitkä ja tuntuu pitenevän koko ajan ja saahan sitä toivoa vaikka mitä, vaikka maailmanrauhaa...

1 comment:

Anonymous said...

Satuimmekohan yhtään samaan aikaan Taavan kojulle :) Siinä oli muutama ihminen kun minäin siihen paukkasin. Hami kun en ollut varma tulostani (vähän kauempaa) niin en "uskaltanut" tilata Taavalta mitään.